Valitse sivu

Syyt aloittaa oman blogin kirjoittaminen vaihtelevat paljon. Osa haluaa tuoda harrastustaan muiden nähtäväksi, jotkut kirjoittelevat runoja ja toiset kertoa arjen sattumuksista perheessä.

Jos ajatellaan bisnesnäkökulmasta asiaa, niin syyt vaihtelevat lähes yhtä paljon. Suurin osa näkee blogin yrityksen hakukonenäkyvyyden parantamisena kun sivuilta löytyy myös asiasisältöä tavanomaisen sivusisällön oheen, jota myös voidaan kätevästi linkittää esim. somessa. Työntekijänäkökulmasta taas henkilöbrändäys on tällä hetkellä in. Eikä siitä tosiaankaan ole haittaa henkilön edustamalle yrityksellekään. Päinvastoin.

Blogista vastapainoa tekniikalle 

Oma taustani on melko tekninen; insinööritutkinto ja 15 vuotta työkokemusta it-alalta. Tätä ennemmin jo tietty useiden vuosien harrastuneisuus aiheeseen. Commodore 64:stä on aloitettu, kuten monet muutkin 80-luvun alussa syntyneet. 

Jonkin aikaa on tuntunut siltä, että tämä tekniikka kaipaa pientä vastapainoa toisen tyyppisestä alasta. Ei pidä kuitenkaan ymmärtää väärin, sillä nautin työstäni erittäin paljon; haastavat palvelinten ylläpitoasiat ja erinäisten asiakkaiden IT-järjestelmien suunnittelu ja -kehitysprojektit ovat erittäin mielenkiintoisia. IT on sinänsä ollut oikea alavalinta itselleni, koska siinä on riittänyt jatkuvasti uutta tutkittavaksi, eikä kaikista eri osa-aluista voi tietää kaikkea.

Matkalla mukavuusalueen ulkopuolelle 

Jatkuva tiedonjanoni ja innokkuus oppia uutta ovat kuitenkin vieneet minua eteenpäin. Tämä pätee oikeastaan kaikkeen mahdolliseen tietoon. Jos vuorokaudessa olisi enemmän tunteja, haluaisin oppia enemmän mm. avaruudesta, luonnosta, ihmisen biologiasta ja psykologiasta sekä fysiikasta.

Toisaalta olen havainnut itsessäni kehitettävää liittyen tekstin kirjoittamiseen ja esiintymiseen. Ne ovat ehkä vähiten omalla mukavuusalueellani tällä hetkellä. Mutta vain härkää sarvista ottaen niitä pystyy itsessään kehittämään. Joskus olen saanut myös palautetta, että rönsyilen asian vierestä tai kokonaan ohi helposti. Nyt näyttäisi käyvän niin, joten palataan lähtöpisteeseen.

Miksi aloitan kirjoittamaan tätä blogia? 

Kuten tuore ohjelmaformaatti ”Tähän aikaan ensi vuonna” alustaa mukana olevan henkilön tavoitteita, niin omat tavoitteeni seuraavalle vuodelle ovat:

Haluan oppia ja opettaa itselleni täysin uuden ja melko vieraan asian

  • Aihe kiinnostaa minua, koska siinä on aspekteja, jotka ainakin etäisesti liittyvät pitkän aasinsillan yli nykyiseen osaamiseeni
  • Koen aiheen olevan sellainen, että haluan levittää sen ”ilosanomaa”
  • Parannan samalla myös omaa oppimistani, kun mietin, jäsennän ja sovellan sitä omiin julkaisuihini
  • Samalla saan harjoitusta kirjoittamisen jalosta taidosta ja opin pysymään paremmin valitun fokuksen sisällä
  • Pystyn hyödyntämään asian käsittelyssä aiempaa teknistä osaamistani
  • Haluan tuoda oppimaani ja myöhempää osaamistani julki kenties jonkinlaisen esiintymisen muodossa

Vuoden kuluttua… 

  • tekstin tuottaminen on minulle helpompaa kuin tällä hetkellä
  • olen kirjoittanut asiasta n. 30-50 postausta blogiin
  • olen kasvanut tämän asian ja aihealueen asiantuntijaksi
  • aihe on toivottavasti noussut, ainakin osittain, tämän sivuston ansioista parempaan tietoisuuteen

Tavoite on nyt asetettu ja hommasta on tehty julkista, joten nyt pitää laittaa vain hihat heilumaan!

Arvaatko jo?

Mikä tämä uusi asia sitten on? Se jääköön seuraavan postauksen aiheeksi. Sen verran voin kuitenkin vihjaista, että siihen liittyvät esimerkiksi seuraavat, kenties hieman mystisetkin asiasanat: CPA, ROI, SEO ja konversio.

 

Logo toimii myös arvoituksen kuvavihjeenä!

Joko arvaat? Laita veikkauksesi kommenttina, niin katsotaan osutko oikeaan!

Ellet uskaltaudu lottoamaan, niin toivottavasti ainakin onnistuin mielenkiintosi herättämään ja pysyt kuulolla!

Jaa somessa